10. lokakuuta 2015

IF YOU WANT IT; DO IT !

Ihanaa viikonloppua teille ! Vielä ehdin julkaisemaan tän postauksen tämän lauantain puolella, jostain kummallisesta syystä oon kirjoittanut tätä postausta jo kuusi (?) tuntia ja nyt vasta alkaa näyttää hyvälle, suurin ongelma taisi olla valita tähän aiheeseen sopivia kuvia :D selailin hieman blogin viime syksyä ja nämä kuvat ovatkin sieltä peräisin, tänä vuonna ei ole vielä tallentunut kameraan kovin syksyisiä kuvia.

Jos kuitenkin itse aiheeseen, ajattelin tehdä myös blogin puolelle pientä listaa asioista, joita olisi tänä syksynä tarkoitus toteuttaa. Paljon yksinkertaisia asioita syksyvaatteiden hankkimisesta, kynttilä iltoihin ja laivamatkan varaamiseen löytyykin tältä listalta, hauska nähdä joulukuun alussa jäikö montakin kohtaa toteuttamatta ;) kertokaa, että mitä teidän tämän syksyn to-do listalta löytyykään !


Nauti yksi syysilta pelkkien kynttilöiden valossa. Katso hyvä leffa herkutellen, kääriytyen viltin sisään lämpöisen juoman kanssa.
Osta uudet kengät syksylle.
Käy kuvaamassa asuja keltaisten lehtien keskellä.
Hanki kuntosalikortti uudestaan.
Varaa laivareissu sopivaan ajankohtaan tälle vuodelle.
Osta yhden suosikki artistin keikalle liput.


Osta keittiöön vihdoin uusi lamppu, se on kaikenlisäksi vielä nyt tarjouksessa !
Aloita säästäminen ensi vuoden lomamatkoja varten.
Muokkaa blogin ulkoasu uuteen uskoon, voisi kaivata ehkä vähän muutosta pitkästä aikaa ja tuoda ihan uudenlaista fiilistä.
Aloita blogiin jokin viikottainen / kuukausittainen perinnepostaus, joka toistuu joka viikko / kuukausi.
Vietä äidin kanssa leffa ilta hyvän ruuan kera.
Hae talvivaatteet varastosta ja järjestele ne paikoilleen.


Nauti yksinolosta ja etsi netflixistä uusia sarjoja katsottavaksi ( löytyykö suosituksia jostakin hyvistä ? ).
Laita vihdoin koti kuntoon ja sisusta puuttuvat jutut... eikö olisi paljon kivempaa aloittaa joulun sisustaminen kun ne kaikki muut tarpeelliset olisi jo paikoillaan ?
Tilaa uudet lasit ja opettele käyttämään välillä kotona laseja piilareiden sijasta.
Osta kunnollinen käsirasva ja käytä sitä niin, että kädet ei olisi enää kuivat, halkeilevat ja kipeät.
Tee myös yksi lista lisää, johon kirjoitetaan blogiin tulevia postauksia ja ideoita.
Kerää viimeiset omenat vanhempien omenapuista ja tee ensimmäistä kertaa itse omenapiirakka !


4 kommenttia:

  1. Hihii, tääläpäs onkin paljon kaikkee mitä mun pitää kyllä toteuttaa sun kanssa ;) Miten ois tänään toi omppopiirakka!?!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, no niitä hetkiä sitten vain odotellessa ;) hehe ! Tänään voitais tuo omppupiirakka tehdä, vanilijakastikkeen kera :p

      Poista
  2. olipa tää kiva postaus ja paljon ihania kohtia!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tällänen postaus oli mieleen, kiitos kovasti ♥ :)

      Poista