6. huhtikuuta 2018

OUR BEDROOM


 Esittelin teille meidän makuuhuonetta viime kesänä ja paljon se onkin siitä muuttunut, jotain vilautinkin jo instan puolella. Meiltä makuuhuoneesta löytyy edelleen tuo ihana leveä parisänky, johon tilasin viime vuonna sängynpäädyn harmaalla kankaalla tuoden pehmeyttä valkoisiin seiniin, joten käännettiin myös sänky pois ikkunan edestä. Tuo äidin antama vanha lipasto hoitaa hyvin lisäsäilytyksen kuin myös yöpöydän virkaa, sellaisia kuin ei tähän makkariin mahdu. Koska vielä asumme näin uudessa kodissa, haaveilen kovasti vanhoista huonekaluista tuomaan pehmeyttä sekä kodikkuutta. Sellaisia myös jatkuvasti etsitään.

Meiltä löytyy isot 70x100cm kokoiset tyynyt, jotka ovat kyllä näyttävät. Yleensä tuolta seasta löytyy myös muutama normaali tyyny, kun poikaystävä nukkuu mielummin sellaisella, oma migreenipää on tykännyt enemmän tuosta korkeasta kun saan hengitettyä paremmin yön aikana. Me harvoin pedataan sänkyä, joten siisteihin sekä laadukkaisiin pussilakanoihin on tullut panostettua, tilasin myös ohuen vaalean pellavapäiväpeiton, jonka voi vain heittää sängyn päälle tarvittaessa.


Rakastuin tuohon mustaan peiliin välittömästi kun eräältä facebook kirpparilta sen ostin. Yli puoli vuotta se pyöri lattialla etsien paikkaa, mutta toistaiseksi se on just hyvä tuossa. Oon maailman huonoin laittamaan seinille mitään tauluja, kun en osaa päättää mitä niihin haluan, joten tälläinen on oikein hyvä ratkaisu. Voin kyllä sanoa, että tuo tuoli ei ole hyvä ratkaisu, se peittyy hyvin vaatekasojen alle.. 

Kuvailin makuuhuonetta toisestakin  kuvakulmasta, mutta ikkunasta paistanut auringonvalo ei antanut oikeutta kuville, toisella puolella ei olekkaan kuin ikkuna sekä harmaat verhot. Makuuhuone on kovin harmaa painotteinen, mutta sopii mielestäni tuohon tilaan hyvin! Saa nähdä mitä saapuva kesä tuokaan sisustukseen tullessaan ;)

Miltä meillä näyttää teidän mielestä? Mulle saa aina linkata omia sisustus aiheisia postauksia tai blogeja ♥